juha-jordan2-769x1024.jpg

Tohtorikoulutettava Juha Jordan

Ennen BioColour-projektia tein kemiantekniikan diplomityötä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Olin täysin varma siitä, että rankan diplomityörupeaman jälkeen en väitöstyötä aloita. Hieman ennen valmistumistani muutin Lappeenrannasta Hämeenlinnaan ja löysin työpaikkailmoituksen Hämeen ammattikorkeakoulun HAMK Tech -tutkimusyksiköstä. Kuinka ollakaan, yksikössä etsittiin työntekijää BioColouriin sillä ehdolla, että tekisin väitöstutkimuksen hankkeelle. Työpaikka oli kuitenkin kaikin puolin niin houkutteleva, että menin haastatteluun ja sain paikan. Ainakaan vielä ei kaduta!

BioColourissa minua viehättää erityisesti hankkeen monialaisuus. Tutkin työssäni bioväriaineiden pitkäaikaiskestävyyttä, mikä tarkoittaa sitä, että värjättyjä materiaaleja altistetaan esimerkiksi valolle sekä kosteudelle ja tutkitaan miten ne kestävät. Monia tutkimiani materiaaleja ei ole ennen työpaikassani testattu, joten pääsen opettelemaan ja soveltamaan erilaisia käytännön tutkimusjärjestelyjä. Siksi koen, että opin jatkuvasti tekemään jotain uutta ja jännittävää. Myöskin näin punavihersokeana minusta on melko huvittavaa, että olen päätynyt työskentelemään väriaineiden parissa.

Vapaa-ajallani harjoittelen shakkia sekä frisbeegolfia ja rentoudun vaimoni sekä kahden kissamme kanssa. Myös kaikenlainen urheilu ja mitkä tahansa pelit ystävien seurassa ovat minulle mitä mieluisinta ajanvietettä. Vaikka päiväsaikaan tekemistä piisaakin, mikään ei voita hyviä yöunia.

BioColourin tiimoilta pääsin käymään Ranskan Angersissa IHC2022-konferenssissa esittelemässä työtäni indigovärjättyjen muovikappaleiden pitkäaikaiskestävyyden parissa. Konferenssissa oli kokonainen oma symposiuminsa bioväriaineille, joten pääsin näkemään monia muita saman alan tieteenharjoittajia ja heidän tutkimusaiheitaan. Kuten kuvasta näkyy, myös paikalliset kadut ja patongit tulivat oikein tutuiksi.

Jaa
FacebookTwitter