leonardo-831x1024.jpg

Tohtorikoulutettava Leonardo Hidalgo Uribe

Tuomalla tutkijat lähemmäksi yleisöä tuomme samalla tieteen lähemmäksi. Leonardo Hidalgo Uribe työskentelee Aalto-yliopistossa, taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.

”Tulin Suomeen opiskelemaan tekstiilialaa, erityisesti kudontaa. Kolumbiassa tein kandidaatin tutkinnon muotoilusta, mutta se ei liittynyt tekstiileihin. Opiskelin kudontatekniikoita itse yliopiston kirjaston kirjoista ja tavatessani kutojia eri puolilla Kolumbiaa. Tulin Aaltoon 2018 tekemään maisterin tutkintoa muodista, vaatetuksesta ja tekstiileistä.

Perheemme on kirjava: isäni on sähköinsinööri ja äitini psykologi. Kaikki sisarukseni ovat opiskelleet eri pääaineita; olin ainoa, joka valitsi muotoilun. Vanhempani rakastavat muotia ja vaatteita, ja ovat kokeilevia pukeutujia. Se on ehkä alun perin vaikuttanut uravalintaani. Kiinnostukseni tekstiileitä kohtaan kasvoi, kun matkustelin ympäri Kolumbiaa. Jokaisella alueella on oma maantieteensä, materiaalinsa, estetiikkansa ja käsityöläisensä. Minua kiehtoi ajatus siitä, että esineet ja tekniikat kuuluvat tietylle alueelle, ja siihen liittyy myös paikallinen tietotaito.

Kiinnostuin värjäämisestä aloittaessani kandidaatintyötäni. Tapasin Pohjois-Kolumbiassa käsityöläisten yhteisön. He värjäävät kasvattamaansa puuvillaa eri kasveilla. Opin värjäämisen perusteet tämän projektin aikana. Hankin suurimman osan värjäysmateriaaleista kotikaupunkini isolta torilta. Ihmiset ympäri Kolumbiaa tuovat sinne kasveja myyntiin. Värin ja paikan välinen yhteys, jälleen kerran, vahvisti kiinnostustani värjäystä ja tekstiileitä kohtaan. Onnekseni minulla oli monta mahdollisuutta tavata käsityöläisiä Kolumbiassa ja jakaa tietotaitoamme keskenämme.

Taustani on enemmän taiteellinen, ja olin keskittynyt enemmän tekstiilisuunnitteluun ennen väitöstutkimukseni aloittamista. Nyt minun on täytynyt oppia paljon uutta. Pidän lukemisesta ja kirjoittamisesta, sekä käsitysten kartoittamisesta, mutta se vaatii paljon harjoittelua. Kaikkein haastavinta on löytää tutkimuksellisen ja taiteellisen ajattelun tasapaino. Ne eivät ole erillisiä, mutta silti minulle on haastavaa sisällyttää ne yhtenä kokonaisuutena tutkimuksessani.

Pidän kutomisesta todella paljon! Kudon mallikappaleita ja kokeilen eri materiaaleja ja rakenteita vapaa-ajallani. Luen myös värien historiasta, kudontatekniikoista ja väriaineista kertovia kirjoja. Pidän myös kotini lähellä olevassa metsässä kävelystä. Nautin siitä, miten metsä muuttuu vuodenaikojen mukana. Ystävien kanssa oleminen ja ruoan laittaminen yhdessä, käveleminen ja tanssiminen ovat mielipuuhiani. Kesällä on ihanaa viettää aikaa mökillä.”

Jaa
FacebookTwitter