IMG-20200724-WA0011a-773x1024.jpg

Tohtorikoulutettava Johanna Yli-Öyrä

Päädyin BioColour-projektiin mutkan kautta. Valmistuin Kuopiosta proviisoriksi jo useita vuosia sitten. Lähtiessäni yliopistolta sanoin, että jos löytyy kiinnostavia tutkimusprojekteja, niin voisin joskus olla kiinnostunut väitöskirjan teosta. Olin muutamia vuosia töissä lääketeollisuudessa, mutta työni lakkasi olemasta. Samaan aikaan prof. Jaana Rysä kysyi, kiinnostaisiko aloittaa väitöskirjan teko BioColour-projektissa. Siihen päättyi muutaman vuoden kierros Uudellamaalla ja päätin palata Kuopioon 2020 alussa.

Luonnontieteet eri muodoissaan ovat kiinnostaneet niin kauan kuin muistan. Ensimmäisenä lukion jälkeen aloin opiskella biokemiaa. Sieltä päädyin farmasian ja toksikologian pariin. Muita saman alan ihmisiä ei perheessäni ole, mutta minua on aina kannustettu tekemään sitä, mikä kiinnostaa. Välillä se vain johtaa kummallisiin paikkoihin. Väriaineet eivät olleet minulle sen kummemmin tuttuja ennen BioColouria.

BioColourissa parasta on sen suuri potentiaali. Sekä kiinnostavuutta että haastetta tuo se, ettei omaa osa-aluettani eli luonnonvärien toksisuutta ihmisen soluissa ole juurikaan tutkittu.

Vapaa-ajallani tykkään käydä erilaisilla keikoilla. Tärkeitä harrastuksiani ovat mm. kalastus ja vaellus. Yritän kuitenkin pitää kalenterissani paljon myös sellaista aikaa, jolloin ei ole pakko tehdä mitään.

Olen Brasiliassa parin kuukauden tutkimusvierailulla BioColour-projektin tiimoilta. Olemme tehneet tutkimuksia bioväreillä käyttäen malleina seeprakaloja, erilaisia vesikirppuja ja katkoja. Niillä pyritään selvittämään, millaiset (luonnon)väriainepitoisuudet ovat haitallisia, mikä auttaa sääntelyn kehittämisessä ja ympäristön suojelussa. Osallistun myös brasilialaiseen toksikologian konferenssiin ja pidän siellä esitelmän tutkimuksestani. Vapaa-ajalla olen opetellut portugalia, ystävystynyt paikallisten tutkijoiden kanssa sekä tutustunut alueeseen. Pääsen myös toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni ja lähden käymään muutaman yön mittaisella opastetulla retkellä Amazonilla.

Jaa
FacebookTwitter