hedelmatp-1024x1024.jpg

Luonnonvärjäys avokadon kuorilla ja siemenillä

Saara Tahvanainen tutki pro-gradu -työssään avokadon kuorilla ja siemenillä värjäämistä:

”Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää bambuviskoosi- ja merinovillaneulosten värjäytyvyyttä, kun väriaineena käytetään kuivattuja avokadon kuoria ja siemeniä. Lisäksi selvitettiin värinkesto-ominaisuuksia kokeellisin tutkimusmenetelmin. Värjäyskokeiluja avokadolla on tullut vastaan etenkin sosiaalisessa mediassa, mutta varsinaista tutkimusta niiden käytöstä etenkään tekstiilivärjäyksessä on tehty melko vähän. Monet ovat saaneet avokadovärjäyksistä kauniita vaaleanpunaisen sävyjä, mutta yhtä lailla löytyy kokemuksia, joissa värjäys ei ole onnistunut halutulla tavalla. Tarkoitus onkin tarjota parempia lähtökohtia avokadoilla värjäämiseen. Lisäksi tutkimuksessa pohdittiin luonnonväriaineiden käyttöä mahdollisena vaihtoehtona synteettisille väriaineille sekä kartoitetaan ruuantuotannon sivuvirtojen eli tässä tapauksessa avokadoista syntyvän biojätteen hyödyntämistä luonnonväriaineena.

Värjäykset tehtiin kahdessa eri värjäyslämpötilassa testaten eri puretteita ja apuaineita. Lisäksi mitattiin väriliuosten pH ennen värjäystä. Avokadon kuorilla värjätyt näytteet värjäytyivät tummemmiksi kuin siemenillä värjätyt. Myös väriliuoksen pH vaikutti syntyvään väriin. Paras punainen väri syntyi, kun bambuviskoosia värjättiin avokadon kuorista uutetulla väriliemellä ja pH nostettiin soodan avulla korkeaksi. Neulosten värinkestoa testattiin vesipesun-, hankauksenkesto- ja valonkestotestein. Vesipesunkestossa havaittiin jonkin verran muutoksia värin sävyissä ja tummuudessa. Hankauksenkesto oli kautta linjan melko hyvä, mutta valonkesto puolestaan oli melko heikkoa.

Gradun kirjoittaminen oli antoisa ja mielenkiintoinen projekti. Kuten varmasti mikä tahansa tutkimus, se opetti ja antoi paljon, mutta avasi myös paljon uusia mielenkiintoisia kysymyksiä. Onneksi luonnonvärjäys on viime aikoina ollut paljon esillä esimerkiksi Taito-liiton vuoden 2022 käsityötekniikkana ja innokkaita luonnonvärjäreitä löytyy varmasti asioita tutkimaan jatkossakin.”

Facebookin ja Instagramin puolella gradun julkistaminen on saanut runsaasti ja ansaitusti huomiota.

http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202302091260

📷: Saara Tahvanainen

Jaa
FacebookTwitter