Kestävyyskasvatustyöpaja-kansikuva1-1024x710.jpg

Kestävyyskasvatus ja luonnonväriaineet

Materiaalia opettajille suunnatusta kestävyyskasvatustyöpajasta

Opettajilla ja heidän työllään on paljon vaikuttavuutta siihen, miten yhteiskunnassa omaksutaan kestävän kehityksen mukaisia ajattelutapoja ja tekoja. Ymmärrys ja mielenkiinto kestävää kehitystä kohtaan syntyy luontevimmin konkreettisten, ja ihmistä lähelle tulevien ilmiöiden kautta. Luonnonväriaineet avaavat monipuolisesti näkökulmia kestävään materiaalituotantoon, elämäntapaan, kuluttamiseen sekä luontosuhteeseen.

Järjestimme opettajille ja kaikille aiheista kiinnostuneille suunnatun kaksipäiväisen kestävyyskasvatustyöpajan verkossa 17.4. ja 24.4.2020. Työpajojen tavoitteena oli ideoida vuorovaikutuksessa opettajien kanssa tapoja, joilla luonnonväriaineet voisivat toimia työkaluna toteuttaa kestävyyskasvatusta. Osallistujia oli parhaimmillaan noin sata henkeä ympäri suomea ja he edustivat eri opetusasteita ja -aloja. Työpajoissa kuultiin BioColour-tutkijoiden puheenvuoroja ja seurattiin värjäysopetusta, tavattiin muita osallistujia keskustelun ja ideoinnin merkeissä sekä värjättiin kotikeittiöissä.

Työpajan ensimmäisen tapaamisen puheenvuorot ja keskustelu rakensivat näkökulmia kestävän kehityksen teemojen ja luonnonväriaineiden välille. Tutkimushankkeen johtaja dosentti Riikka Räisänen esitteli hankkeen tavoitteita ja mahdollisuuksia edistää ekologisempaa materiaalituotantoa ja kuluttamista, sekä johdatti biovärien tarkasteluun luontopohjaisena innovaationa. Kotitaloustieteen professori Minna Autio ja kotitaloustieteen maisteriopiskelija Eveliina Yli-Heikkilä avasivat puheenvuoroissaan värien yhteyttä kestävyyskasvatukseen ja kuluttajuuteen. Työpajassa ideoitiin myös ryhmätyöskentelynä ilmiöitä, teemoja ja oppimistyökaluja, joiden kautta kestävyysteemat ja luonnonväriaineet tulevat yhteen. Työskentelyä pohjusti hankkeen vuorovaikutusvastaavan Riikka Alangon puheenvuoro kestävyysteemojen tutkimisesta ilmiöiden kautta.

Katso tästä kestävyyskasvatustyöpajan ensimmäisen tapaamisen tallenne.

ilmiönävärivalmis-min-1-1024x689.jpg
Ilmiönä väri: kestävän kehityksen näkökulmia värien kontekstissa
ideoita-kestävyyskasvatuspajassa_valmiskoonti-1024x724.jpg
Työpajassa syntyneitä ideoita luonnonväriaineita ja kestävyyskasvatusta yhdistävistä ilmiöistä ja oppimistehtävistä.

Työpajan toisessa osassa perehdyttiin luonnonväriaineilla värjäämiseen käytännössä. Opittua värjäysmenettelyä voi toteuttaa helposti kotikeittiössä tai oppilaitoksissa oppilaiden kanssa. Värjäyksen suunnittelua lähestyttiin raaka-aineiden viisaan käytön ja ruokahävikin vähentämisen näkökulmista. Monet ruuanvalmistuksen sivutuotteet ja biojätteet soveltuvatkin hyvin väriaineiksi. Näiden hyödyntäminen luo jätteelle uusia käyttötapoja ja kiinnittää huomion jätteen ja hävikin vähentämiseen. Värjäyksen lisäksi työpajassa kuultiin kotitaloustieteen tutkijatohtorin Sanna Sekin puheenvuoro ruokahävikistä sekä ruoanvalmistuksen ja värjäyksen yhdistävästä reseptiikasta.

Katso tästä kestävyyskasvatustyöpajan toisen tapaamisen värjäystyöpaja.

Reetta-Hirsimäki-nettisivuille-1024x697.jpg
Osa värjäystyöpajaan osallistujista teki värjäyksiä kotikeittiöissään. Kuvassa Reetta Hirsimäen kurkumalla ja marja-aronialla värjäämiä lankoja.

Ruokasuunnittelu ja luonnonväriaineilla värjääminen voivatkin kulkea luontevasti käsi kädessä. Tätä ajatusta tukee koostamamme Värjäyspäivän menu – materiaali, joka sisältää ruokaohjeita sekä värjäysreseptejä, joissa käytetään ruoanvalmistuksen sivutuotteita. Materiaali on vapaasti käytettävissä kodeissa ja opetuksessa.

BioColour_Värjäyspäivän-menu-page-001-min-1024x724.jpg
Lataa tästä ”Värjäyspäivän menu” materiaali tästä.

Jaa
FacebookTwitter